Naisten 10!

Tässä on koko kevät harjoiteltu juoksua. Ei se ole oikeastaan missään vaiheessa tuntunut kovinkaan luonnolliselta tai hyvältä. Jotenkin olen kuitenkin saanut jalat liikkumaan noin 2-4 kertaa viikossa. Tosin näiden viimeisten viikkojen aikana olen naurettavan vähän juossut 5 km pidempää lenkkiä. Olisi pitänyt, mutta sitä on sitten ehkä "luovuttanut" 30 minuutin jälkeen ja todennut itselleen: "Hei, täähän riittää mulle."

Tavoite koko kevään ajan on ollut Naisten Kymppi, joka on laatuaan 30. Aika hieno saavutus tapahtumalle, joka on suunnattu ainoastaan naisille. Täytyy myöntää, että oli myös mahtavaa olla paikan päällä, ensimmäistä kertaa. Tuli semmoinen erittäin hyvä ja positiivinen fiilis. Eipä uskoisi, mutta hauskaa oli, juokseminen (sitten lopulta).
Meitä oli kolme juoksemassa. Hassua sinäänsä, koska lähimmät ystäväni tämän tapahtuman feidasi. Kummallakin toki syynsä (toisella parempi kuin toisella), joten ei kait siitä voi ketään syyttää. Tai voi, ehkä vähän. ;-) Lopulta, maaliin päästyäni, tajusin että itse asiassa he siinä jäivät paitsi. Luulenpa, että se ymmärrys ja saavutus kolahti silloin aika kovaa ja sen jälkeen on fiilispohja ollut aika eufoorinen. Mutta siinäs kuulitte, jäitte paitsi! :-P

Itse juoksusta muutama sana. Meinasin heittää pyyhkeen kehään 2,2 km kohdalla. Tästä saan vaan ja ainoastaan syyttää itseäni. Miksi? Niin, nyt sitä miettii vielä enemmän miksi sitä on välillä niin tyhmä. No, kuitenkin, olin eilen krapulassa. Tiesin varsin hyvin perjantai-iltana, että pitäisi vetää kohtuudella. Mielestäni niin myös tein, koska missään vaiheessa ei mennyt överiksi. Silti se krapula sieltä seuraavana aamuna nosti ilkeää päätään. Koko päivä meni pilalle ja en vaan juonut tarpeeksi nesteitä. Niinpä siinä 2,2 km kohdalla hengitys salpaantui ja olo oli kauhea. Muutama satametriä käveltiin ja sitten taas jatkettiin juoksua. Sen jälkeen lähti rullaamaan. Ainoat paikat jossa pysähdyttiin oli juomapisteet. Loppu alkoi sujumaan kuin itsestään. Luulenpa että käveltiin yhteensä, kaikki pysähdykset mukaan lukien, noin 1 km ja loput juostiin. Aika oli 1 tunti ja 10 min (itse asiassa vähän alle). Pakko olla tyytyväinen. Onneksi oli Jossu kaverina, pystyttiin juttelemaan ja tsemppaamaan toisiamme. Kolmas mukana ollut, Karla, lähti vetämään ensimmäisen kilometrin kohdalla sellaista vauhtia, että me jäätiin suosiolla pois kyydistä (hän juoksikin matkan 53 minuuttiin).

Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus. Suosittelen koko sydämestäni kaikille. Oikeasti. Olen menossa ensi vuonna uudestaan! Niin kiva kokemus oli ja jäi aivan mahtavan hyvä fiilis, varsinkin kun alku oli niin vaikea. Ja voipi olla, että elokuun lopulla osallistutaan vielä Midnight Runiin, olisipa taas kesäksi tavoitetta ja pysyy mielenkiinto yllä.

Voittajafiilis!

Viimeiset pari kilsaa jäljellä ja stadikan torni näkyy jo! Tässä kohtaa fiilis nousi vielä entisestään. (Jotenkin ylpeä tästä kuvasta, kun otin sen juoksuvauhdissa :-P)

Ystävälleni Hennalle ilmaisuuspornoa! En siis saanut syötyä mitään noista juoksun jälkeen, vaikka vähäksi aikaa jäätiinkin sinne ruokapöydille.

 Ja siis, kyllä perjantaina tapahtui myös kivaa asunnon suhteen, kiitos ystäväni Antin. Antti tuli kyläilemään ja pitkänä miehenä vaihtoi eteisen valaisimen. Myös hän hämmästeli asunnon korkeita seiniä. Mittaa miehellä taitaa olla 186 cm (jotain 23-24 cm enemmän kuin itselläni) ja hieman hänelläkin oli vaikeuksia ylettyä kattoon. Silti, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vähän tuo suoja valahti, mutta täytyy se sitten jossain vaiheessa laittaa paremmin kiinni.

Olen erittäin iloinen. Tämä viikko on ollut hyvä viikko.